Toivoa kiireen ja uupumisen keskellä

Väsymistä ja unettomuutta ilmenee eri ikäisillä eri syistä. Juuri julkistettujen tutkimustulosten mukaan yli puolet suomalaisvanhemmista kokee, että uupuminen ja väsymys ovat vaikuttaneet heidän toiveisiinsa hankkia lisää lapsia. Tutkimukseen vastasi yli 1700 vanhempaa, joilla on alaikäisiä lapsia. Tulos on hämmentävä ja lisää kierroksia myllyyn syntyvyyden alenemista ja kansakunnan tilaa koskeviin tulevaisuuden skenaarioihin.

Nuori aikuinen uupuu antaessaan näyttöjä työelämässä. Hän rakentaa potentiaalisen perheensä tulevaisuutta ja oman elämänsä pilareita, yrittää varmistaa paikkaansa ja itsenäisen elämän edellytyksiä.

Pienten lasten vanhemmat uupuvat, kun yöunet jäävät toistuvasti lyhyiksi tai vuosikausien ajaksi katkonaisiksi. Jaksettava silti on: On oltava yhtä tehokas ja aikaansaava töissä kuin se ikätoveri tai kollega, joilla ei ole ehkä muista syistä johtuvien uni- tai asuntovelkojen lisäksi ole hoivavastuita kotona. Velka ja paineet kasautuvat vähitellen. Unen häiriöistä ja aivojen kuormittumisesta tulee usein pitkäkestoinen kierre.

Varttuneet keski-ikäiset puolestaan kantavat isoja vastuita työelämässä. He ovat juosseet elämänsä maratonia töissä ja kotona jo parikymmentä vuotta. Kestävyyttä on joko kertynyt, tai sitten voimat ovat paikoitellen katkenneet. Kun varttuneet kertovat nuorille aikuisille, kuinka uupuneita hekin ovat, he toisaalta tekevät palveluksen avoimuudellaan, toisaalta vievät pois toivoa asioiden helpottamisesta vuosien saatossa. Ja surullista kyllä, kaikki ovat tavallaan oikeassa.

Organisaatioissa on meneillään jatkuvien väliaikaismuutosten tila. Toimeentulon epävarmuus, alustatalouteen liittyvät haasteet, eri ikäisistä tai erityistä tukea tarvitsevista perheenjäsenistä huolehtiminen ja samalla omasta terveydestä ja jaksamisesta vastuunkanto on palapeli, jonka kokoamiseen meitä ei ole tällaisenaan täysin valmisteltu. Yksittäisillä ihmisillä on paljon sitoumuksia ja velvoitteita. Ilokin helposti katoaa. Entä ystävien tai naapurien apu? Koska hekin ovat samassa tilanteessa, apua ja tukea ei kehtaa pyytää. Eikä oikein jaksaisikaan.

Jotakin on siis vinossa, kun yhä useammilla aikaansaavilla ja elämänmyönteisillä ihmisillä alkaa ilmetä unettomuutta, päänsärkyä, pitkittynyttä migreeniä, verenpaineen nousua ja sydänoireita, uupumisasteista väsymistä ja luopumista elämän keskeisitä iloa tuottavista asioista, kuten lapsiluvun täyttymisestä. Oireita on toki ollut ennenkin, mutta nyt niistä puhutaan avoimesti. Olemme koko ajan kooltamme kutistuva kansakunta, jossa yhä pienempi osa väestöstä huolehtii yhä useammista ihmisistä ja asioita.

On inhimillisesti ajatellen yksilötasolla järkevää vähentää ennalta kuormittavien asioiden ja vastuiden määrää, jos kokee uupumisen uhkaa tai on väsymyksen kierteessä. Tämä koskee myös niinkin isoa asiaa kuin lapsiluvun tavoittelua. Iso lapsiluku ei sinänsä ole itseisarvo, sen sijaan se, kokevatko ihmiset voivansa toteuttaa perhekoon unelmansa (joka monilla olisi kaksi lasta), on olennainen kysymys. On surullista, jos unelma katkeaa jo alkumetreillä pitkäkestoisen henkisen tai fyysisen stressin ja uupumisen vuoksi. Tällä on merkitystä paitsi yksittäisten ihmisten ja pariskuntien, myös kansakunnan tasolla.

Suomalaisten ahkeruus ja omalla työllä toimeentulon hankkiminen ovat syvään rakennettuja ominaisuuksia, joita perinteisesti olemme arvostaneet. Jos kokemus arjen jonkinasteisesta hallinnasta ja ennustettavuudesta ovat jatkuvasti törmäyskurssilla jaksamisen kanssa, on korjausliikkeitä tehtävä sekä toimintamalleissa että asenteissa. Ne saattavat edellyttää aikalisiä, luovuutta, neuvotteluja ja arvomuutoksia. Hyvinvointiyhteiskunnasta on valitettavan lyhyt matka pahoinvointieriskunnaksi.

Onneksi vastavoimia on nähtävillä. Ne voimat vähentävät kulutusta, karsivat kiirettä ja kilpailua, ja luovat toivoa. Ne ovat ihmisten tekoja.

Source: Perhe ja työ

Share on LinkedIn0Share on Facebook0Pin on Pinterest0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0
Please follow and like us: