Perheystävällinen työpaikka -ohjelman pilotointi alkaa

Perheystävällinen työpaikka -ohjelma on nyt valmis pilotoitavaksi.

Tavoitteenamme on saada mahdollisimman monipuolisesti erilaisia ja erikokoisia yrityksiä ja organisaatioita mukaan pilotointiin vuosina 2016-2017, jotta ohjelma saadaan viimeisteltyä lopulliseen muotoonsa.

Pilotoinnin lopullinen kesto määrittyy osallistujakohtaisesti. Isolle organisaatiolle kaksivuotinen pilotointiaika on erinomainen tapa lähteä kehittämään omaa perheystävällisyyttään. Esimerkiksi muutaman yksikön kanssa toteutettava pilotointijakso ja sen aikana kerätyt kokemukset kehittämistyöstä auttavat varmasti parin vuoden päästä laajentamaan perheystävällisiä käytäntöjä koko organisaatioon.

Perheystävällisyyden toteuttaminen vaatii alusta asti ylimmän johdon ja esimiesten vahvaa sitoutumista. Hakekaa siis päätös ja tuki asialle mahdollisimman ylhäältä organisaatiosta ja viestikää asiasta kaikille keskeisille henkilöille organisaationne sisällä. Pohtikaa myös valmiiksi, kuinka avoimia haluatte olla ja millaista tukea tarvitsette prosessin aikana.

Huomio! Nopeasti mukaan ilmoittautuvien rohkeiden pilotoijien on mahdollista saada näkyvyyttä sekä YLE:n että SuomiAreenan kautta ensi vuoden aikana. Lisäksi nykytilan kartoituksen tekemiseen voimme välittää keväällä 2016 yhden tutkijan, joka kerää kohderyhmä-haastatteluilla aineistoa graduaan varten.

Muutama tärkeä asia ja päivämäärä vielä tiedoksi:

  1. Olemme varautuneet ainakin 20 työnantajan osallistumiseen ohjelman pilotointiin. Toivomme, että ilmoittaisitte meille osallistumisestanne ti 15.12.2015 mennessä, tai mahdollisimman pian, kun olette saaneet periaatepäätöksen tehtyä. Voitte ilmoittautua täältä
  2. Varaa kalenteristasi jo nyt lisätyöpajan aika to 11.2.2016 klo 9-12 Väestöliitossa. Tule mukaan osallistumaan, vaikuttamaan ja verkostoitumaan!
  3. Työpajassa esitetyt diat sekä dokumentit löytyvät pdf-muodossa täältä. Antakaa mielellään meille palautetta sertifikaatti[at]vaestoliitto.fi:
    - Dokumenttipohjista ja ohjelman eri vaiheista.
    - Kertokaa, millaista yhteydenpitoa organisaationne odottaa Väestöliitolta pilotoinnin aikana.

Kun päätätte lähteä mukaan pilotointiin, saatte aina uusimmat dokumenttipohjat. Kehitämme niitä jatkuvasi.

Yhteistyöterveisin,

Lassi Köppä
Hankepäällikkö
p. 040 759 3650
lassi.koppa[at]vaestoliitto.fi

Anna Kokko
Erityisasiantuntija
p. 050 342 0572
anna.kokko[at]vaestoliitto.fi

Perheystävällisesti töissä -hanke
Väestöliitto - The Family Federation of Finland
Kalevankatu 16 A, 00100 Helsinki Finland
twitter: @parassyy #parassyy
http://parassyy.fi
http://www.facebook.com/parassyy

Share on LinkedIn0Share on Facebook0Pin on Pinterest0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0
Please follow and like us: